Lainojen yhdistäminen 4.2.2025

Lainojen yhdistäminen kannattaa, sillä se selkeyttää omaa taloutta. On helpompaa vastaanottaa 1 lainalasku kuussa kuin esimerkiksi 5 laskua. Tämän lisäksi lainojen yhdistäminen pienentää kuluja, sillä usean tilinhoitopalkkion sijaan tulee enää maksettavaksi yksi kuukausittainen maksu.
Jos pieniä lainoja on samaan aikaan monta, lainoihin meneviä kustannuksia voi olla vaikea hahmottaa. Kokonaiskustannukset tulevat yleensä useissa pienissä lainoissa paljon suuremmaksi kuin yhdessä isommassa lainassa. Montaa lainaa samanaikaisesti lyhentäessä tulee myös maksettua useita päällekkäisiä lainanhoito- tai tilinhoitomaksuja tai muita kustannuksia.
Miksi yhdistää lainat?
Tiivistettynä lainojen yhdistäminen
- pienentää kuluja (pienempi korko, vain yksi lainanhoito- tai tilinhoitopalkkio)
- selkeyttää talouden hallintaa
- helpottaa tulevaisuuden suunnittelua
- tuo joustavuutta raha-asioiden hoitoon ja
- mahdollistaa pidemmän takaisinmaksuajan.
Missä lainojen yhdistäminen onnistuu?
Markkinoilla on useita palveluita, joiden avulla lainojen yhdistäminen onnistuu. Alta löydät aktiiviset, lainojen yhdistämistä tarjoavat palvelut:
Bank Norwegian voi myöntää yhdistelylainaa aiempien lainojen ja kulutusluottojen yhdistämiseksi jopa 70 000 euroa. Lainojen jälleenrahoituspalvelu sisältää aiempien lainojen maksamisen pois asiakkaan puolesta.
Bank Norwegianin lainat ovat vakuudettomia ja niitä voidaan myöntää vähintään 23-vuotiaalle henkilölle, joka on kuulunut Suomen väestörekisteriin viimeiset 36 kuukautta. Bank Norwegian edellyttää, ettei hakijalla ole maksuhäiriöitä. Näiden vaatimusten lisäksi jokaiselle hakijalle tehdään yksilöllinen luottokelpoisuuskartoitus ennen lainatarjouksen antamista. Myönnettävät laina-ajat ovat 1 - 15 vuotta.
Bank Norwegianin jälleenrahoituslainan korko aiempien lainojen yhdistämiseksi on 8,99 - 18,49 prosenttia. Tarkka korkoprosentti määräytyy aina lainanhakijan yksilöllisen tilanteen perusteella. Esimerkkitapauksessa 10 000 euron lainan kokonaishinta viiden vuoden maksuajalla on 14 218 euroa. Esimerkissä korko on 13,99 prosenttia ja todellinen vuosikorko 16,51 prosenttia.
Haenyt.fi -palvelun kautta haettua lainaa voi käyttää aiempien lainojen yhdistämiseksi ja palvelu on tarkoitettu 20 vuotta täyttäneille. Haenyt.fi kilpailuttaa lainahakemukset useilla lainanantajilla ilmaiseksi. Hakemuksen jättäminen ei sido vielä mihinkään. Hakemuksen jättämisen jälkeen hakija saa useita lainatarjouksia, joita voi vertailla ja joista voi valita itselleen sopivimman lainanantajan.
Haenyt.fi -palvelun kautta haettavaan lainaan ei tarvita vakuuksia tai takaajia. Lainaa voidaan myöntää enintään 70 000 euroa. Lainaa voi myös hakea yhteishakijan kanssa, mikä yleensä parantaa mahdollisuuksia lainan saamiseen ja laskee lainan korkoa.
Haenyt.fi -palvelun kautta tarjottavien lainojen todellinen vuosikorko on vähintään 4,5 prosenttia ja enintään 38 prosenttia. Laina-aika voi olla 1 - 15 vuotta.
Lainaesimerkki: 10 000 euron lainan kokonaissumma on 12 866,64 euroa, kun se maksetaan takaisin viidessä vuodessa. Kuluja syntyy 2866,64 euroa ja lainan todellinen vuosikorko on 10,91 prosenttia.
Oivalainan avulla voi kilpailuttaa yhdistelylainan 70 000 euroon asti. Oivalainalla voi maksaa pois vanhat osamaksulainat, kulutusluotot ja pikavipit. Oivalainassa laina-aika on 1 - 15 vuotta. Lainan voi halutessaan maksaa alkuperäistä suunnitelmaa nopeammin takaisin.
Oivalainaa voi hakea vähintään 20-vuotias, jolla on suomalainen henkilöturvatunnus ja suomalainen pankkitili. Lisäksi hakijalla pitää olla riittävät ja säännölliset tulot. Oivalaina ei edellytä vakuuksia tai takaajia. Oivalanan hakeminen ei maksa mitään eikä sido hakijaa vielä mihinkään.
Oivalainan hakemukset käsitellään nopeasti ja alustavia lainatarjouksia pääsee vertailemaan pian hakemuksen jättämisen jälkeen. Osa lainanantajista saattaa tarvita tarkempia tietoja hakijasta ennen lainan myöntämistä. Lainatusta summasta ja lainanantajasta riippuen rahat maksetaan tilille 1 - 2 arkipäivän aikana. Pienemmän lainasummat voi saada tililleen jo saman päivän aikana.
Lainaesimerkki: Jos henkilö lainaa 10 000 euroa ja maksaa sen takaisin viidessä vuodessa, on takaisin maksettava summa 12 866,64 euroa. Lainakulujen osuus on 2866,64 euroa ja lainan todellinen vuosikorko 10,91 prosenttia.
Sortter Oy on suomalainen lainanvälittäjä, joka toimii Suomen lisäksi Latviassa. Palvelun kautta on mahdollista sekä kilpailuttaa että yhdistää lainoja. Sortter palvelee henkilöitä, joilla on säännölliset tulot, moitteettomat luottotiedot sekä vähintään 20 vuotta ikää.
Sortterin välittämät yhdistelylainat ovat suuruudeltaan 1000 - 70 000 euroa. Maksuaikaa kilpailutetulle lainalle on saatavilla 1 - 15 vuotta. Lainojen yhdistäminen ja kilpailutus on lainanhakijalle ilmaista, sillä Sortter saa palkkionsa lainantarjoajilta.
Osa lainantarjoajista käsittelee hakemuksen automaattisesti, mutta pääsääntöisesti lainatarjouksissa menee jokunen arkipäivä. Varsinkin isommissa lainasummissa viivettä saattaa esiintyä. Kun lainatarjous on hyväksytty ja sopimus allekirjoitettu, maksetaan yhdistetyt lainat pois noin 2 arkivuorokauden sisällä.
Sortterin kautta yhdistettyjen lainojen todellista vuosikorkoa ei ole ilmoitettu sivustolla, mutta nimelliskorko lainoissa on 4 - 20 prosentin välillä.
Lainaesimerkki: Jos henkilö lainaa 10 000 euroa ja maksaa sen takaisin viidessä vuodessa, on arvioitu lainanlyhennys 198,01 euroa kuukaudessa. Esimerkin nimelliskorko on 7 prosenttia ja todellinen vuosikorko 7,23 prosenttia. Lainantarjoajan perimä avausmaksu on esimerkkilaskelmassa 0 euroa. Tällöin lainan kokonaiskustannus on 11 880,60 euroa ja lainakustannusten osuus on 1880,60 euroa.
Helsingissä toimiva Zmarta Suomi toimii lainanvälittäjänä ja palvelun kautta on mahdollista kilpailuttaa ja yhdistää vanhat luottokortti- sekä kulutusluottovelat yhdeksi kokonaisuudeksi. Lainojen yhdistäminen on mahdollista aina 70 000 euroon asti.
Zmartan palveluita voivat käyttää kaikki 20 vuotta täyttäneet henkilöt, joilla ei ole maksuhäiriömerkintöjä. Zmarta kilpailuttaa lainahakemuksen, lainasummasta riippuen, jopa yli 25 eri pankin ja luottolaitoksen välillä.
Palvelun käytöstä ei koidu lainanhakijalle kuluja, vaan palkkion Zmarta perii lainantarjoajilta, joiden lainoja se markkinoi. Zmartan mukaan lainojen todelliset vuosikorot liikkuvat 4,99 - 38 prosentin välillä. Maksuaikaa lainoille on mahdollista saada 1 - 15 vuotta.
Lainaesimerkki: 10 000 euron lainalla on 6 vuoden maksuaika. Takaisinmaksettuna lainan kokonaissumma on 13 567 euroa. Kuluja siis syntyy 3567 euroa. Arvioitu kuukausierä lainassa on noin 183 euroa. Lainan todellinen vuosikorko on 11,21 prosenttia.
Lainojen yhdistämisen jälkeen yksi laina ja yhdet kulut
Pienten lainojen yhdistäminen yhdeksi isommaksi lainaksi säästää rahaa ja tuo helpotusta talouden hallintaan. Kokonaisuutta voi olla vaikea hahmottaa, kun lainalaskuja tulee saman kuukauden aikana useilta eri luotonantajilta tai lainayhtiöiltä. Tässä tapauksessa voi olla vaikea hahmottaa, minkä verran maksuja kuukaudessa tililtä menee ja kuinka paljon kuukaudessa maksaa yhteensä pelkästään lainanhoito- tai tilinhoitomaksuja. Näistä voi tulla yllättävän suuri summa. Lainojen yhdistämisen jälkeen kuukausierä pienenee ja rahaa jää käytettäväksi muihin tärkeisiin menoihin. Halutessaan lainaa pystyy myös lyhentämään enemmän, jolloin sen saa maksettua pois nopeammassa aikataulussa.
Säästöä lainanhoitokuluissa
Jos esimerkiksi 10 000 euron lainasumma muodostuu useista pikavipeistä tai luottokorttiveloista, voi joutua maksamaan kuukauden aikana merkittävän summan pelkkiä lainanhoitomaksuja. Kannattavampaa olisi joko lyhentää rahamäärällä lainasummaa tai käyttää rahat arjen tärkeisiin hankintoihin.
Haenyt.fi -palvelun tarjoaman esimerkin mukaan lainojen yhdistäminen tuo suuria säästöjä. Palvelun esimerkissä asiakas maksoi kymmenestä pienestä lainasta lainanhoitokustannuksia 50 - 100 euroa kuukaudessa. Nämä lainat yhdistämällä yhdeksi isommaksi lainaksi, asiakas säästi pelkästään tilinhoitomaksuissa jopa 1000 euroa vuodessa.
Myös korko usein pienenee
Lisäksi lainat yhdistämällä voi saada paljon pienemmän korkoprosentin, mikä vähentää lainanhoitokustannuksia entisestään. Erityisesti nopeasti takaisin maksettavien pikavippien korot voivat olla hyvin korkeat. Yhdistämällä pikavipit yhdeksi isommaksi lainaksi voi säästää paljon rahaa.
Hallinnointi helpottuu
Raha-asioiden hoitaminen on paljon helpompaa, jos lyhennettävänä on vain yksi laina. Tällöin kuukauden lainamenot on helppo hahmottaa ja lainaan menee rahaa vain kerran kuukaudessa ennalta sovittu summa. Tämä helpottaa tulevaisuuden suunnittelua, kun on tiedossa tarkasti mitä maksuja kuukauden aikana on tulossa.
Miten lainojen yhdistäminen tapahtuu?
Lainat yhdistetään hakemalla uutta lainaa, jonka määrä kattaa kaikki aiemmat kulutusluotot, pikavipit, luottokorttivelat ja muut mahdolliset pienlainat. Uudella lainalla maksetaan aiemmat lainat pois. Tämän jälkeen hoidettavana on enää yksi laina, ja raha-asioiden hallinta on aiempaa helpompaa.
Lainojen yhdistäminen aloitetaan kilpailuttamalla eri lainanantajia joko itse tai hakemalla lainaa sellaisen palvelun kautta, joka kilpailuttaa lainahakemuksen hakijan puolesta usealla lainanantajalla. Tämän jälkeen voi vertailla lainatarjouksia ja valita niistä itselleen sopivan lainanantajan. Kun lainarahat saa tililleen, niillä maksetaan aiemmat lainat pois. Sen jälkeen maksettavaksi jää ainoastaan yksi laina.
Kuka voi hakea lainojen yhdistämistä?
Jokaisella lainanantajalla on omat ehdot ja kriteerit lainanmyöntämiselle. Yleensä lainaa voivat hakea henkilöt, joilla ei ole merkintää maksuhäiriöstä. Hakijan edellytetään yleensä olevan tietyn ikäinen, normaalisti vähintään 20 - 23-vuotias, ja hakijan on virallisesti asuttava Suomessa. Lainaehdot vaihtelevat eri lainanantajilla, joten lainanantajia kannattaa vertailla.
Esimerkki yhdistelylainasta
Jos henkilöllä on kaksi pienempää kulutusluottoa ja kaksi luottokorttivelkaa, joiden summa on yhteensä 7700 euroa, hän maksaa esimerkkitapauksessa kuukaudessa yhteensä 142,50 euroa lainojen korkoja ja muita kuluja, kuten tilinhoitomaksuja.
Kun henkilö nostaa yhden 7700 euron lainan yhdistääkseen neljä aiempaa lainaansa, ovat korot ja kulut kuukaudessa enää 107 euroa. Säästöä syntyy esimerkkitapauksessa 36,50 euroa kuukaudessa. Tämä tarkoittaa säästöä yhteensä 438 euroa vuodessa.
Esimerkkitapauksessa henkilön kannattaa nostaa 7700 euron uusi yhdistelylaina ja maksaa sillä pois aiemmat lainat. Säästöt syntyvät, kun jatkossa tilinhoitomaksuja menee enää yksi kuukaudessa ja korkoprosentti on pienempi kuin aiemmissa lainoissa ja luotoissa.
Vinkkejä yhdistelylainan hakemiseen
Useimmilta lainanantajilta voi hakea lainaa yhteishakijan kanssa. Yhteishakija tarkoittaa toista hakijaa, joka vastaa lainasta yhteisvastuullisesti päähakijan kanssa. Lainan hakeminen yhteishakijan kanssa parantaa yleensä lainansaantimahdollisuuksia ja pienentää korkoa. Yhteishakija on yleensä puoliso tai muu perheenjäsen.
Lainojen kustannuksia verratessa kannattaa kiinnittää huomioita siihen, että korko ei yleensä ole lainan ainoa kustannus. Nimelliskoron lisäksi kannattaa verrata myös lainojen kokonaiskustannuksia, joihin kuuluvat esimerkiksi kuukausittaiset tilinhoitopalkkiot tai laskutuslisät. Lainan todellinen vuosikorko sisältää lainan kaikki kustannukset. Sitä vertaamalla saa paremman käsityksen lainojen kustannusten eroista. Kannattaa siis verrata lainan todellista vuosikorkoa eikä pelkästään nimelliskorkoa.